Alue- ja paikallistoiminta

SPECIA ei varsinaisesti järjestä omaa aluetoimintaa, vaan alue- ja paikallistoiminnasta vastaavat Akavan Erityisalat ry:n alueryhmät aluesihteereineen.
Virkistys- ja koulutustoimintaa

Aluetoiminnasta tiedotaan Akavan Erityisalat ry:n järjestölehti Yhteenvedossa, joka jaetaan viisi kertaa vuodessa myös jokaiselle specialaiselle. Lehden jokaisessa numerossa kurkistetaan kunkin alueen tapahtumiin.

Vuonna 2009 käytiin teatterissa ja kevätvaelluksella, leffa-luento -ilta on vapaamuotoisempaa aluetoimintaa, kun taas "Iloa ja varmuutta esiintymiseen" -koulutus vastasi työelämän haasteisiin.

Kentältä kuultua

Akavan Erityisalat ry

Akavan Erityisalat ry järjestää aluetoimintaa jäsenistölleen 13 alueella. Aluetoiminnasta vastaa alueiden jäsenistä koostuva alueryhmä ja alueryhmän toimintaa koordinoi liiton aluetoimikunta. Alueryhmän yhteyshenkilö on aluesihteeri. Aluetoiminta vaihtelee kulttuuri- ja virkistystapahtumista koulutustilaisuuksiin. Aluetoiminta on jäsenistön vaikutuskavana Akavan Erityisalat ry:hyn ja edelleen Akavaan. Se yhdistää eri jäsenyhdistyksiä ja ammattialoja edistäen yhteenkuuluvutta. Aluetoiminta on myös opiskelijoiden ja heitä pidempään töissä olleiden kohtauspaikka ja foorumi kokemusten vaihtamiselle. Siten aluetoiminta antaa välineitä ammatillisen identiteetin ja verkoston luomiseksi ja vahvistamiseksi.

Aluetoiminnasta tiedotetaan sähköpostitse. Voit olla myös yhteydessä oman alueesi aluesihteeriin ja kysyä lisää.

Akava

Myös Akavalla on omaa aluetoimintaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen edistämiseksi. Akavan aluetoimikunnat vaikuttavat työvoima- ja elinkeinokeskusten, maakuntien ja työsuojelupiirien päätöksentekoon koulutus- ja työllisyyskysymyksissä sekä tutkimustoiminnassa. Akavan 15 aluetoimikunnan toimialueet on jaettu työvoima- ja elinkeinokeskusten mukaisesti. Toimikunnat koostuvat akavalaisia jäsenliittoja edustavista luottamushenkilöistä.

SPECIA

SPECIA tekee yhteistyötä Akava Ålandin kanssa: Olemme esimerkiksi järjestäneet jäsentilaisuuksia Ahvenanmaalla. Akava Åland rf on itsenäinen yhdistys, joka huolehtii akavalaisten jäsentensä edunvalvontatyöstä ja joka neuvottelee muun muassa kunnallisista työ- ja virkaehtosopimuksista Ahvenanmaalla.

Tule rohkeasti mukaan aluetoimintaan virkistäytymään ja kertomaan kokemuksesi kentältä.