Yhdistyksen säännöt

SPECIA - Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry

1. Nimi ja kotipaikka


Yhdistyksen nimi on SPECIA - asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry, ruotsiksi SPECIA - experter och högre tjänstemän rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko valtakunnan alue.

2. Tarkoitus


Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä sekä valvoa ja ajaa heidän ammatillisia, koulutuksellisia, oikeudellisia, sosiaalisia ja työsuhde-etujaan.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys neuvottelee työ- ja virkasuhdetta ja palkkausta koskevissa asioissa sekä muissa jäsentensä kannalta merkittävissä ammatillisissa ja koulutuksellisissa kysymyksissä, tekee esityksiä, antaa lausuntoja ja laatii selvityksiä, seuraa jäsenistönsä työmarkkinatilannetta, harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää kokous- ja koulutus- ja esitelmätilaisuuksia.

Yhdistys voi myös julkaista jäsenlehteä.

Toimintansa rahoittamiseksi yhdistys kantaa jäseniltään jäsenmaksua, jonka suuruuden vahvistaa yhdistyksen syyskokous. Yhdistys voi myös ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja sekä toimeenpanna rahankeräyksiä ja arpajaisia hankittuaan asianomaisen luvan.

Yhdistyksellä voi olla toimintaansa varten tarpeellista omaisuutta.

3. Jäsenet


Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voivat liittyä koulutustaan vastaavissa tehtävissä toimivat korkeakoulututkinnon suorittaneet sekä yliopistojen humanististen ja kasvatustieteellisten tiedekuntien opiskelijat lukuunottamatta opettajaksi suuntautuvia. Hallitus voi myös hakemuksesta hyväksyä muun vastaavan erityiskoulutuksen saaneet ylemmät toimihenkilöt tai alan opiskelijat yhdistyksen jäseniksi. Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Hallitus päättää myös jäsenen erottamisesta. Hallituksen erottamalla jäsenellä on oikeus vedota erottamispäätöksestä yhdistyksen kokoukseen jättämällä kirjallisen valituksen hallitukselle yhden kuukauden kuluessa erottamispäätöksen tiedoksisaamisesta.

Jäsen voi erota yhdityksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Jäsen on vapaa yhdistyksen jäsenyydestä ilmoituskuukautta seuraavan kuukauden lopusta lukien.

Kunniajäsenen kutsumisesta päättää yhdistyksen kokous hallituksen yksimielisen esityksen perusteella.

4. Jäsenmaksut


Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytyn on suoritettava yhdistykselle yhdistyksen päättämät jäsenmaksut, joiden suuruuden määrää yhdistyksen syyskokokus. Kunniajäsenet ovat vapautettuja yhdistyksen jäsenmaksusta. Hallitus voi anomuksesta vapauttaa jäsenen jäsenmaksuista äitiyslomasta, asevelvollisuudesta, ammattitaitoa edistävästä opiskelusta tai muusta näihin verrattavasta syystä johtuvan palkattoman työstä poissaolon ajaksi.

5. Hallintoelimet


Päätäntävaltaa yhdistyksen asioissa käyttää yhdistyksen kokous. Yhdistyksen hallintoa hoitaa hallitus. Hallitus voi asettaa keskuudestaan työvaliokunnan sekä eri kysymysten valmistelua varten pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia.

6. Yhdistyksen kokous


Kutsu yhdistyksen kokoukseen toimitetaan jäsenille kirjallisesti viimeistään 10 päivää ennen kokousta. Kokous on päätösvaltainen, kun se on laillisesti koollekutsuttu. Yhdistyksen kokouksessa ovat äänioikeutettuja jäsenmaksunsa maksaneet varsinaiset jäsenet sekä kunniajäsenet. Yhdistyksen jäsenet voivat etukäteen tehdä esityksiä yhdistyksen kokouksessa käsiteltäviksi tarkoitetuista asioista. Esitykset on jätettävä kirjallisina hallitukselle viimeistään kuukautta ennen kokousta. Päätökset ja vaalit yhdistyksen kokouksessa ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei toisin ole määrätty. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ja suljetussa lippuäänestyksessä arpa.

Yhdistyksen kokouksessa valitaan kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa tarkastamaan kokouksesta laadittu pöytäkirja.

7. Yhdistyksen kokouksessa käsiteltävät asiat


Yhdistyksen kokous pidetään kaksi kertaa vuodessa, kevätkokous huhtikuun loppuun mennessä ja syyskokous marraskuun loppuun mennessä.

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. esitetään hallituksen kertomus edellisen vuoden toiminnasta, tilinpäätös sekä tilintarkastajien lausunto,

  2. vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,

  3. käsitellään muut kokoukselle tehdyt esitykset.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavaksi kalenterivuodeksi,

  2. vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus,

  3. valitaan hallituksen puheenjohtaja joka toinen vuosi,

  4. valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi,

  5. valitaan hallituksen kolme (3) varajäsentä yhden kalenterivuoden toimikaudeksi,

  6. valitaan seuraavan vuoden tilejä tarkastamaan yksi auktorisoitu tilintarkastaja sekä hänelle varatilintarkastaja. Tilintarkastajana voi toimia myös tilintarkastusyhteisö,

  7. yhdistyksen luottamushenkilöiden palkkiot sekä matkakustannusten korvausperusteet,

  8. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

8. Yhdistyksen ylimääräinen kokous


Yhdistyksen ylimääräinen kokous voidaan kutsua koolle, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kun vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetusta jäsenistöstä erityisesti ilmoitettua asiaa varten hallitukselta kirjallisesti sitä vaatii.

Ylimääräinen kokous kutsutaan koolle samalla tavalla ja samassa ajassa kuin yhdistyksen varsinainen kokous.

9. Hallitus


Yhdistyksen hallitukseen kuuluu kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja sekä kahdeksan (8) kokouksessa kahdeksi kalenterivuodeksi valittua jäsentä. Hallituksen jäsenistä on vuosittain puolet erovuorossa. Hallitukseen valitaan myös kolme (3) varajäsentä yhden kalenterivuoden toimikaudeksi. Heidät kutsutaan hallituksen kokouksiin tarvittaessa siinä järjestyksessä kuin ovat tulleet valituiksi.

Yhdistyksen hallituksen jäsenenä voi olla vain yhdistyksen äänivaltainen jäsen. Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä olleessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Kokous on kutsuttava koolle vähintään kolmen (3) jäsenen sitä pyytäesssä.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on paikalla. Äänestettäessä äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa ja suljetussa lippuäänestyksessä arpa.

Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa, mikä tarkastetaan hallituksen päättämällä tavalla.

Hallitus voi antaa liiton toimihenkilöille puhe- ja läsnäolo-oikeuden hallituksen kokouksissa. Hallitus voi myös kuulla asiantuntijoita.

Hallitus voi juoksevien asioiden hoitoa varten ottaa toimihenkilöitä. Hallitus määrää toimihenkilöiden tehtävät.

10. Hallituksen tehtävät


Yhdistyksen hallituksen tehtävänä on:

  1. Edustaa yhdistystä ja hoitaa yhdistyksen juoksevat asiat.

  2. Hyväksyä ja erottaa jäsenet 3. pykälän 2 momentissa mainituin poikkeuksin sekä pitää jäsenistä luetteloa.

  3. Kutsua koolle yhdistyksen kokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat.

  4. Panna täytäntöön kokousten päätökset.

  5. Hoitaa yhdistyksen varoja ja muuta omaisuutta sekä valvoa yhdistyksen kirjanpitoa ja tilinpäätöksen tekoa.

  6. Valmistaa ehdotus yhdistyksen talousarvioksi ja toimintasuunnitelmaksi.

  7. Ryhtyä muihin tarpeellisiin toimiin yhdistyksen päämäärien edistämiseksi.

11. Työtaistelu


Työtaistelusta päättää yhdistyksen hallitus, joka voi tarpeen vaatiessa järjestää asiasta neuvoa antavan jäsenäänestyksen.

12. Nimenkirjoittajat


Yhdistyksen nimen ovat oikeutettuja kirjoittamaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompi kumpi näistä yhdessä toiminnanjohtajan kanssa.

Hallitus voi määrätä jonkun edellä 1 momentissa luetelluista yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.

13. Tilit ja tilintarkastajat


Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain.

Tilinpäätöksen tulee olla valmiina luovutettavaksi tilintarkastajalle viimeistään kuukautta ennen sitä yhdistyksen kokousta, jossa tilinpäätös käsitellään.

Tilintarkastajan tulee antaa kevätkokoukselle osoitettu lausuntonsa hallitukselle kahta viikkoa ennen yhdistyksen kokousta.

14. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen


Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan, että päätös muuttamisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa ja vähintään 2/3 äänestykseen osallistuvista jäsenistä sitä kannattaa.

Yhdistyksen purkamiseen vaaditaan, että pääös siitä tehdään kahdessa vähintään kolmen viikon väliajoin pidettävässä peräkkäisessä kokouksessa ja että vähintään 2/3 äänestykseen osallistuvista yhdistyksen jäsenistä sitä kummallakin kerralla kannattaa.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.

Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään varat samaan tarkoitukseen.

Nämä säännöt on hyväksytty SPECIA ry:n syyskokouksessa 19.11.2011.