Sopimukset raamittavat ja rakenteet rauhoittavat
Specialaiset ovat akavalaisia asiantuntijoita
Korkeasti koulutettujen palkansaajien keskusjärjestö Akava on asiantuntijaorganisaatio ja neuvotteluosapuoli suomalaisessa kolmikantamallissa. Kolmikannan muodostavat maan hallitus, työnantajakeskusjärjestöt ja palkansaajakeskusjärjestöt.
Palkansaajista noin 75 % on järjestäytynyt alansa ammattiliittoon, työnantajista lähes 98 % kuuluu toimialansa työnantajaliittoon.
Työ- ja virkaehtosopimukset luovat perustan palkkaratkaisuille ja kannustaville kokonaistyönteon ehdoille. Nämä sopimukset ovat viime vuosikymmeninä perustuneet tulopoliittisiin sopimuksiin.
On tärkeää, että akavalaiset neuvottelujärjestöt sopivat korkeasti koulutettujen työehtosopimukset.
Akava ei ota suoria henkilöjäseniä, vaan palkansaajat kuuluvat Akavaan jäsenliittojensa kautta. Akavan Erityisalat ry on specialaisten järjestäytymisväylä Akavaan.
Akavalla on kaksi neuvottelujärjestöä, jotka huolehtivat kaikkien akavalaisten liittojen jäsenten työ- ja virkaehtosopimuksista, luottamusmiesjärjestelmästä ja työlainsäädännön toteutumisesta. Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry kokoavat yhteen työpaikoille hajautuneet eri alojen korkeasti koulutetut asiantuntijat ja esimiehet. Ne eivät ota henkilöjäseniä, vaan ne ovat yhdistysten yhdistyksiä.
Akavalainen luottamusmiesjärjestelmä on jaettu akavalaisten liittojen kesken
SPECIAlla on noin 50 luottamusmiestä. He eivät ole specialaisten "omia" luottamusmiehiä, vaan he ovat osa YTN ry:n ja JUKO ry:n luottamusmiesjärjestelmää. Siten specialaisten etuja valvoo joko työpaikan YTN:läinen tai jukolainen luottamusmies, ja hän voi olla esimerkiksi ekonomi, diplomi-insinööri tai opettaja. Vastaavasti specialaiset luottamusmiehet huolehtivat myös muun kuin oman järjestönsä työntekijöiden edunvalvonnasta ja työlainsäädännön toteutumisesta työpaikoilla.
Näkökulma
Aulikki Sauramo pohtii väitöksessään Kaiken varalta | Tutkimus vastavalmistuneiden korkeasti koulutettujen ammattijärjestöjäsenyydellään asettamista odotuksista | akavalaista ammattiyhdistystä, sen mielikuvia ja jäsenten sitoutumista muun muassa edunvalvontaan. Tutustu tutkimukseen.