Jäsenten osaamisen kehittäminen
SPECIA tukee jäsentensä omaehtoista opiskelua ja elinikäistä oppimista
Hae koulutustukea osaamisesi kehittämiseen, esimerkiksi
avoimeen yliopistoon
kesäyliopistoon
täydennyskoulutuskeskukseen
ammattikorkeakoulujen avoimille kursseille
Maksamme 50 % koulutuksen kurssimaksuista ja vuosittain enintään 100 euroa/jäsen. Tukea voi anoa kerran vuodessa oheisella hakemuksella postitse. Samaan opintokokonaisuuteen voi hakea tukea kahdesti, jos opinnot jatkuvat kalenterivuodesta seuraavaan. Hakemuksen liitteenä tulee olla kopio maksetuista kustannuksista. Hallitus myöntää tuen ja päätöksestä ilmoitetaan hakijalle kirjeitse. Voit hakea koulutustukea useaan kurssiin samanaikaisesti, myönnetyn tuen suuruus ei kuitenkaan ylitä 100 euroa.
Hakemukset postitetaan osoitteella SPECIA - Asiantuntijat ja ylemmät toimihenkilöt ry, Snellmaninkatu 19―21 E 15, 00170 Helsinki. Jos tukihakemuksesi saapuu ennen 31.12.2011, tuki myönnetään vielä kuluvalta vuodelta.
TJS-Opintokeskuksen koulutustarjonta lisänä
SPECIAn jäsenten käytettävissä on myös TJS-Opintokeskuksen laaja koulutustarjonta. Maksamme osallistujille puolet TJS:n kurssien osallistusmaksusta (kurssin hinta enintään 350 euroa). Palautuksen voit periä maksettua kuittia vastaan SPECIAlta vapaalla hakemuksella. Lue Opintokeskuksen kurssitarjonnan täältä.
Akavan Erityisalojen jäsenkoulutukset specialaisille
Specialaisena voit myös osallistua kattojärjestö Akavan Erityisalojen ja sen yhteistyöjärjestöjen järjestämiin koulutuksiin. Voit tutustua koulutuksiin jäsenkoulutussivuilta, minkä lisäksi niistä tiedotetaan sähköpostitse jäsenkirjein ja Akavan Erityisalojen Yhteenveto-lehdessä.
Urapalveluja specialaisille
Akavan Erityisalat tarjoaa SPECIAn jäsenille urapalveluja. Urapalveluihin voi olla yhteydessä urasuunnitteluun, työnhakuun tai ammatilliseen kehittymiseen liittyvissä asioissa. Tarkoituksena on tarjota tukea (specialaisen) jäsenen työelämän tai urapolun nivelkohdissa.
Henkilökohtaista tukea ja valmennusta
Mahdollisuus henkilökohtaisen tilanteen jäsentämiseen esimerkiksi Navigator työvälinettä hyödyntäen
Tukea oman työuran vaihtoehtojen selvittämiseen ja urasuunnitteluun
Välineitä omien vahvuuksien ja osaamisen kartoittamiseen
Keinoja omien tavoitteiden selkeyttämiseen ja saavuttamiseen
Vinkkejä työnhakuun (esimerkiksi työnhakuasiakirjojen laatimiseen)
Ajan voi varata osoitteesta täältä. Varaukseen tarvitaan jäsennumeroa, joka lukee jäsenkortissa. Prosessi alkaa 20 minuutin alkukartoituksella puhelimitse, jolloin arvioidaan oikea yhteistyön muoto. Ennen puhelinkeskustelua jäsen saa sähköpostiin vahvistuksen varatusta ajasta.
Urapalvelu perustuu luottamuksellisuuteen, eikä tietoja luovuteta eteenpäin. Prosessi on asiakaslähtöinen ja tavoitteellinen, joten se vaatii jäseneltä myös itsenäistä työskentelyä. Palvelu on kokonaisuudessaan maksuton ja avoin kaikille jäsenille
| Koulutustukihakemus (203 kB) Täytä oheinen lomake, tulosta se ja lähetä osoitteella SPECIA ry, Snellmaninkatu 19―21 E 15, 00170 Helsinki |